OMAKOTITALO | 3h-k-kph-s-wc-vh

Lyytilänmäentie 588, Lempyy, Suonenjoki

KOKO

105 m2

HINTA €

112 000

VUOSI

1950

Kauttaaltaan uudistettu omakotitalo hyvien kulkuyhteyksien varrelta Lempyystä.

Tämä koti on kokenut erittäin suuren muutoksen lähivuosien aikana, kun kaikki pinnat on laitettu uusiksi ja pohjaratkaisuakin on hiottu palvelemaan paremmin esimerkiksi lapsiperheen arkea!
Myös pintaa syvemmälle on menty ja tekniikkakin on vaihtunut mm. putkia, viemäreitä ja sähköjä myöten. Olohuoneessa on varaava isohko takka, minkä lisäksi keittiössä on sympaattinen leivinuuni/puuhella. Näillä voi olennaisesti vaikuttaa myös lämmityskuluihin ja niitä entistä enemmän nipistää taloudellisemmaksi v.2021 uusittu ilmalämpöpumppu. Ilmalämpöpumppu on sijoitettu viisaasti alakerran aulaan, josta lämpö nousee myös kätevästi yläkertaan avoimien rappusten ansiosta. Yläkerrassa on kaksi reilun kokoista makuuhuonetta ja lisäksi vinttitilaa tavaran säilytykseen.

Pihapiiristä löytyy myös autotallirakennus, jossa on tilava autotalli sekä myös toinen pienempi talli, johon mahtuu näppärästi esimerkiksi peräkärri tai vaikka mönkijä. Lisäksi tässä tilassa on erillinen eristetty varastohuone. Tontilla on lisäksi monikäyttöinen kesäkeittiö-terassi, mikä muuntaantuu irtoavien elementtien avulla myös autokatokseksi. Kesäkeittiön yhteydessä on myös erillinen huone, jota voi hyödyntää lasten valtakuntana tai vaikka vieras aittana.

Kulkuyhteydet on hyvät. Parissa minuutissa ollaan jo ysitiellä, mistä Kuopioon hurauttaa reiluun 20 minuuttiin eikä Suonenjoellekkaan ole, kuin n. 15km matka!

Lempyyn ja Kotalahden alueella on useita virkeitä kyläyhdistyksia ja onhan molemmat palkittu myös ihan tässä viime vuosina Pohjois-Savon "Vuoden kylä" tittelilläkin! Lapsiperheitäkin on viime vuosina alueelle muuttanut kivasti ja lähes naapurissa onkin kyläkoulu. Täällä kylän rauha on varmasti taattu ja silti ollaan lyhyiden välimatkojen päässä kaikista palveluista! Lisäksi myös uimaan tai kalalle on vain muutaman minuutin matka.

Tämä koti esitellään teille yksityisesti, joten ole meihin yhteydessä ja lähdetään tutustumaan ihanan sympaattiseen siniseen taloon!

Perustiedot

Sijainti
Lyytilänmäentie 588, Lempyy, Suonenjoki
Kaupunginosa
Lempyy
Kohdenumero
20801530
Kerroksia
2
Asuinpinta-ala
105 m2
Tontin pinta-ala
1889 m2
Kokonaispinta-ala
153 m2
Kuvaus
3h-k-kph-s-wc-vh
Rakennusvuosi
1950
Käyttöönottovuosi
1950
Muuta kauppaan kuuluvaa
Olohuoneessa varaava takka. Keittiössä varaava leivinuuni/puuhella.


Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
112 000 €
Myyntihinta
112 000 €
Neliöhinta
1 066,67 € / m2
Muut kustannukset
Sähkön kulutus noin 8000kwh/vuosi nykyisellä omistajalla. Puun polttamisella voi olennaisesti vaikuttaa sähkön kulutukseen.


Asunnon lisätiedot

Asunnon kunto
Hyvä
Tehdyt remontit
2023: Tulovesiputket saattolämmitys uusittu. 2021: Ilmalämpöpumppu uusittu. (Mitsubishi Electric LN25, wifi yhteydellä) 2015: Ilmalämpöpumpun asennus, kesäkeittiö/talvikatoksen rakennus. 2014: Ulkoeteisen rakennus, Ulkorakennusten maalaus, Salaojat, Rännit, Syöksytorvet, Piha ja huoltotien teko, Leikkimökin ja koirankopin maalaus sisältä. 2013: Peltikatto, Piipunhattu, kävelysillat, paloportaat ja kaiteet, Ulkovuoren maalaus, Tuuletusaukkojen lisääminen alapohjaan, Alapohjan tyhjennys ja uusi murske, Rakennusvirheen korjaaminen alapohjasta, Käyttövesiputket 90%, Lämminvesivaraaja, Ikkunat, Ulko-ovi, Väliovet, Lattialämmitykset(sauna,wc,vh), KAIKKI pinnat sisällä, Keittiönkaapit/keittiöremontti, Keittiön kodinkoneet, Pistorasiat ja valokatkaisimet, Portaat, Hanat, WC kalusteet, Kiuas, Kylpyhuoneen vesieriste ja kaikki kylpyhuoneen ja saunan pinnat.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Puu, Sähkö


Tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit
Hirsi
Kylpyhuoneen kuvaus
Lattia akryylibetonia
Seinämateriaali: Kaakeli
Lattiamateriaali: Laatta
Varusteet: Lattialämmitys, Suihku
WC-tilojen kuvaus
Lattia akryylibetonia
Seinämateriaali: Maalattu
Lattiamateriaali:
Sauna
Oma sauna
Saunan lisätiedot
Lattia akryylibetonia
Seinämateriaali: Puu
Lattiamateriaali: Muu
Kattotyyppi
Harja
Kattomateriaali
Pelti


Talon ja tontin tiedot

Kerroksia
2
Tontin omistus
oma
Tontin tyyppi
Tasamaatontti
Kiinteistötunnus
778-407-2-11

Kohdetta välittää


Lundberg Lari
ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, LVV, yrittäjä

0504090900
lari.lundberg@savonlkv.fi

Yhteydenottopyyntö






Kartta



Savon
Asuntomarkkinat Oy

Pohjois-Savo
Pirnankatu 4
78200 Varkaus

Etelä-Savo
Porrassalmenkatu 21 B (3. krs)
50100 Mikkeli

Ma-To 9.30-16.30
Pe 10.00-15.00


Ota yhteyttä

+358 50 409 0900

toimisto@savonlkv.fi

Ota yhteyttä Kartta


SEURAA

Seuraa meitä Facebookissa:

Tietosuojaseloste



Copyright © 2020 Savon Asuntomarkkinat Oy