OMAKOTITALO | 3 mh + sali + takkah + iso pirtti + keittiö + 2 wc + 2 kuistia + khh + suihkuhuone

Korholantie 122, Kerisalo, Joroinen

KOKO

280 m2

HINTA €

310 000

VUOSI

1800

Upea pala historiaa! Arviolta 1800 vuoden tienoilla puutarhamaiseen pihapiiriin on noussut oman aikakautensa hulppeimpia kartanoita, nimeltä Korholan Kartano, jonka seinät ovat nähneet niin nauruja, itkuja kuin rakkauttakin jo yli 200 vuoden ajan.

Ennen kartanokautta Korhola kuului Kyllösille, joilta se siirtyi vuonna 1758 everstiluutnantti Herman Berndt von Brandenburgille, joka 1769 vaihtoi sen erääseen Rantasalmella olleeseen vänrikki Adam Johan Pistolekorsin tilaan. Pistolekors myi rusthollin 1780 kapteeni Nils Grotenfeltille. Hänen lankonsa, majuri Elias Paldani sai Korholan omistukseensa 1794. Paldanit myivät kartanon kauppias Paavo Kettuselle 1872, jolla Korhola oli vielä 1900-luvun alkupuolella. Viimeiset 13 vuotta kartano on nauttinut nykyisen omistajansa huolenpitoa, jona aikana on talossa uusittu muun muassa katto, kuistit, vessat, ikkunat ja keittiö. Lisäksi rakennus on juuri kuntotarkastettu Huhtikuussa 2023.

Rakennuksen henki on onnistuttu säilyttämään todella upeasti ja jo kuvistakin näkee, että muun muassa isoa pirttiä koristaa edelleenkin historian havinaa uhkuvat massiiviset hirret. Rakennuksen monipuoliset tilat mahdollistavat myös vaikka lapsiperheenkin asumisen, mutta voisi olla myös yksi Suomen uniikein loma-asunto.

Kohde koostuu kolmesta eri kiinteistöistä, joista Korhola- tila sisältää itse kartanon lisäksi myös upean 1800 luvulla valmistetun vanhan kaksikerroksisen aittarakennuksen. Ritvala - tila jää Korholan kupeeseen lisämaaksi, mutta Suurmala - niminen tila taas pitää sisällään niin peltoja, metsää, kuin huikeat 339 metrin rantaviivan Joroisselkään, joka onkin osana kirkasvetistä isoa vesistöä. Kotirannasta pääset siis isommallakin veneellä seilaamaan niin Unnukkaa kuin Saimaatakin. Ranta-alue on kovapohjainen hiekkaranta ja rannalla on myös aivan ihana saunamökki. Mökin yhteydessä on mökkitupa varaavalla takalla, joten se toimii hyvin myös sukulaisten majoittamiseen. Mikäli Juhannuksena kaipaat hieman vielä parempaa löylyä, voit tuikata saunamökin viereisen savusaunan lämpiämään!

Tähän historiallisesti ainutlaatuiseen kohteeseen pääset tutustumaan omassa rauhassa yksityisesittelyn kautta, joten ole meihin rohkeasti yhteydessä ja lähdetään rakastumaan tulevaan kotiisi! Sellaiseen jollaista ei saa edes rakentamalla!

Perustiedot

Sijainti
Korholantie 122, Kerisalo, Joroinen
Kaupunginosa
Kerisalo
Kohdenumero
20572897
Kerroksia
1
Asuinpinta-ala
280 m2
Tontin pinta-ala
10.4 m2
Kokonaispinta-ala
280 m2
Kuvaus
3 mh + sali + takkah + iso pirtti + keittiö + 2 wc + 2 kuistia + khh + suihkuhuone
Rakennusvuosi
1800
Käyttöönottovuosi
1800


Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton hinta
310 000 €
Myyntihinta
310 000 €
Neliöhinta
1 107,14 € / m2


Asunnon lisätiedot

Asunnon kunto
Ei luokiteltu
Tehdyt remontit
Viimeisin iso peruskorjaus 1978. 2012: Kattoremontti. Rännit ja syöksytorvet uusittu. Vasemman puoleinen kuisti remontoitu ja wc+khh remontoitu. 2013: Ilmalämpöpumppu. Eristys villaa puhallettu yläpohjaan. Ulko-ovet uusittu. 2014: Isoimmat ikkunat uusittu. 2015: Keittiöremontti. Kaikki sähköpatterit uusittu. 2017: Valokuitu asennettu. 2018: Makuuhuone 2 pintaremontti ja katon uusiminen. 2019: Salin takka muurattu (varaava). Liesi uusittu. 2021: Oikean puoleinen kuisti remontoitu ja sen wc remontoitu. 2022: Jääkaappi uusittu.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Puu, Sähkö, Ilmalämpöpumppu


Tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit
Hirsi
Sauna
Oma sauna
Kattotyyppi
Harja
Kattomateriaali
Pelti


Talon ja tontin tiedot

Kerroksia
1
Energiatodistus
1
Tontin omistus
oma
Tontin tyyppi
Rantatontti
Kiinteistötunnus
171-407-1-71

Kohdetta välittää


Lundberg Lari
ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, LVV, yrittäjä

0504090900
lari.lundberg@savonlkv.fi

Yhteydenottopyyntö






Kartta



Savon
Asuntomarkkinat Oy

Pohjois-Savo
Pirnankatu 4
78200 Varkaus

Etelä-Savo
Porrassalmenkatu 21 B (3. krs)
50100 Mikkeli

Ma-To 9.30-16.30
Pe 10.00-15.00


Ota yhteyttä

+358 50 409 0900

toimisto@savonlkv.fi

Ota yhteyttä Kartta


SEURAA

Seuraa meitä Facebookissa:

Tietosuojaseloste



Copyright © 2020 Savon Asuntomarkkinat Oy